Title Image
Ainutlaatuista käyttökeramiikkaa puupolttoisesta keramiikkauunista

Savesta keramiikaksi

Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Valmistaa savi, dreijata muoto, viimeistellä sorvaten, liittää korva, raakapolttaa, koristella, lasittaa, lasituspolttaa ja viimeistellä polton jälkeen myyntiin. Kuitenkin itse työ on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Savella on oma tahto. Muisti.

Polton jälkeen on esine tiivistynyt kestäväksi käyttöesineeksi. Mutta polton aikana liekki voi vääntää esineen uuteen muotoon tai jopa rikkoa sen kokonaan. Tehdastekoisen näköistä en edes tavoittele. Valmistan tuotteeni piensarjoina, muutamasta muutamaan kymmeneen samalla istumalla. Vaikka teenkin sarjatyötä, on kahden identtisen yksilön löytäminen sarjasta on sattuman kauppaa. Viimeistään esineitä nuoleva liekki tekee ihan omat temppunsa jokaiselle yksilölle.

keskiaika16
Myyntitapahtumat ja -paikat

Kuljen kädentaitomessuilla ja muissa tapahtumissa.

Vuoden 2023 tapahtumia en vielä ole montaakaan varannut, mutta tästä se lähtee. Päivitän sivua tarpeen mukaan.

Hämeen keskiaikafestivaalit 19.-21.8.2023 Hämeenlinnan linnanpuistossa

Tampereen Käsityöläismarkkinat 24.-27.8.2023 Hämeenpuistossa

Oulun kädentaitomessut 14.-15.10.2023 

Suomen kädentaidot 17.-19.11.2023 Tampereella

 

LUE LISÄÄ

holvi
Käsityön jälki

Teen tuotteeni käsin dreijaamalla, joten variaatiota tuotteissa on. Toivon keramiikkani tuovan teille sitä samaa iloa, mitä se on tuonut minulle!

Pajamyymälä ja jälleenmyyjät

Tuotteitani on myynnissä muutamassa kivijalkakaupassa.

Fiskarsissa Tupapuoti, Fiskarsintie 366
Lahdessa Sataman Ulpukka, Satamakatu 9

Pajallani saa poiketa, pajamyymälä on avoinna, kun sovitaan 😀 

Myös pienet ryhmät ovat mahdollisia, silloin levitän tavaroita pihalle, niin kaikki mahtuvat.  Ilmoitathan etukäteen ryhmän tulosta!

lehtimuki
Käyttökeramiikkaa

Korkeapolttoinen kivitavara on elintarvikekelpoinen, mikroaaltouunin, uunin ja tiskikoneen kestävä käyttötuote.

Myös kulhot, joiden ulkopuolella ei ole lasitetta, on aivan turvallista laittaa pesukoneeseen, koska korkeassa lämpötilassa poltettu keramiikka ei ole enää huokoinen.

Linkki vaatimuksenmukaisuusilmoitukseen

Viimeisimmät blogi-kirjoitukset